Kaikki kunnia pitkästä ja ansiokkaasta muusikon urasta molemmille, mutta minua sapettaa, että aikoinaan ihan eri yhtyeessä ansaittujen (huom, tietenkin ansaittujen) kannuksien siivellä pääsee levytysstudioon tuosta vaan. Hei, sehän on Michael Monroe, ei sieltä voi tulla mitään huonoa, koska hän on kuuluisa ja kova jätkä! Kyllä sellainen mahdollisuus kuitenkin on olemassa. Tuskin on hirveästi vielä ehditty visioida, tehdä demoa ja etsiä väylää julkaisulle.
Mahtaako koko homman taustalla muutenkaan olla mitään hienoa musiikillista visiota vai onko tarkoituksena vaan soitella jotain nopeasti kyhättyä perusrock-huttua, joka ollaan kuultu jo miljoona kertaa aiemminkin? Jätkillä fyrkat loppuneet ja pitää taas soitella vähän oman nimensä turvin.
Toinen juttu on se, että maailmantähdistä puhuttaessa on aivan sama, millaista musiikkia Christina Aguilera tai Beyoncé tekevät jopa yhden studiossa viimeistä bittiä myöten iMacilla hierotun ja oikein tuottamalla tuotetun kappalen verran. Aguilera ottaa tosin osaa kappaleiden tekoon itsekin, mutta monen töyhtöhyypän osuus prosessissa kuitenkin on 25 %, mitä nyt laulaa vähän valmiiksi jonkun "hittikoneen" tekemän keskinkertaisen jumputuksen mukana. Lopun hoitavat sitten studiotuottajagurut iMaceineen.
Otos Aguileran Back to Basics -levyn biisilistasta:
Slow Down Baby - 3:29 (Aguilera, Ronson, DioGuardi, Angry, Guest, Knight, Patton, Knight, Bernard, Harper, Jackson)
Miten yhdessä vähän yli kolmen minuutin mittaisessa jumputuksessa riittää tekemistä noin pirun monelle ihmiselle, jos joku oikeasti tyylitajuinen lahjakkuus, kuten Mathias Nygård, Tuomas Holopainen, John Mayer, Michael Romeo tai Tony Kakko vääntää levyllisen upeaa musiikkia lähes kokonaan omin nokkinensa? Tekijätietoihin otettu mukaan jokainen pikkuisen oman mielipiteensä esittänyt jamppa, vahingossa iMacin kylkeä hipaissut random jamppa ja studion talonmies serkkuineen? Studiossa on otettu kierros läsnäolijoiden kesken, jokainen on sanonut yhden sanan lyriikoihin ja lopputulos näkyy yllä?
Asema jokaisen teinipoppiradiokanavan soittolistan kärkipäässä on taattu, vaikka kappale itsessään olisi kuinka hanurista. Ei tarvitse enää soitattaa sitä kokeilun vuoksi ja katsoa, että tykkääkö siitä edes kukaan. Niin ikään ei tuota mitään ongelmia saada pataljoona työväkeä kuvaamaan miljoonabudjetilla musiikkivideo, joka tulee automaattisesti pyörimään MTV:llä puolen tunnin välein maailman tappiin saakka. Hei, onhan se Beyoncé!
Ihmiset joilla on oikeita musiikillisia visioita harjoittelevat ahkerasti ja suhtautuvat hommaan kunnianhimoisesti, mutta silti nöyrästi. Demoa nauhoittelemaan sormet verillä ja sitten pitää alkaa etsiä omakustanteiden kautta kiinnostusta jostain random neverheard -osaston levylafkoista.
Ei, ei ole minun arvostamaani kunnianhimoa tuoda jäähallin kokoiselle esiintymislavalle eläintarhaa, kasvitieteellistä puutarhaa, vuoristorataa ja taustatanssijoita kuin kymmenessä yhtäaikaisessa kabareessa. Se on sairasta suuruudenhulluutta, jossa ei ole järjen hiventä.
En ole tosin koskaan arvostanut överiksi vietyä rekvisiittaa tai oikeastaan yhtään ainutta taustatanssijaa. Kansallisbaletti, ooppera, kabaree ja muut ovat sitten erikseen. Musiikki on musiikkia ja kun minä menen katsomaan suosikkiartistiani niin haluan nähdä ne soittamassa itse ja mukana saa toki olla rajoitetusti käypää lavarekvisiittaa sekä vierailevia soittajia. Playback on vihonviimeinen asia. Jos ei joku onneton tähdenlento osaa laulaa eikä taustabändikään soittaa livenä niin opetelkoot tai pysykööt himassa. Lavalle ei kaivata samanaikaista nykytanssiesitystä hienoine koreografioineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti